Mitä sinä tekisit jos jäisit auton alle ja herätessäsi huomaisit eläväsi vuodessa 1973? Missään ei näkyisi mitään onnettomuuden aiheuttamia vammoja ja päälläsi olisi ajan hengen mukaiset vaatteet. Luulisitko jonkun pilailevasi kanssasi oikein kunnolla? Voisiko olla mahdollista, että se viimeinein LSD-matka oli liikaa aivopololle? Vai hetkinen... oletko jotenkin onnistunut matkustamaan ajassa taaksepäin?

Ylitarkastaja Sam Tyler (mainiosti tuskainen John Simm) on joutunut näiden kysymysten äärelle. Kesken vuonna 2006 tapahtuvan rikostutkimuksen aikana auto otti ja ajoi hänen ylitseen. Herätessään Tyler totesi housujensa lahkeiden ja paitojensa kaulusten kasvaneen huomattavasti. Vaikka elo on kuin vieraalla planeetalla, mies kuitenkin jatkaa työtään poliisina, tällä kertaa kuitenkin tarkastajaksi alennettuna. Esimiehenä Tylerilla on eräs TV-historian härskeimmistä poliisihahmoista, ylitarkastaja Gene Hunt (vakuuttava kivikasvo Philip Glinister).

Life on Mars on sen vuoksi merkittävä TV-sarja, että siinä kuvataan ronskisti 1970-luvun elämää ja toimintaa: mitään ei alleviivata eikä selitellä. Tyyli on periaatteessa vakava. Tosin menneiden aikojen tapojen kuvaaminen saa katsojan naureskelemaan ajoittain. Ambulanssin henkilökunta on vain kuskeja, ei muuta. Kaikkialla, myös sairaalan vuodeosastolla, poltellaan tupakkaa posket lommoilla ja miehet ovat miehiä eivätkä mitään naistenlehdissä äijämäisyydestään juttelevia nynnyjä. Turpiin tulee helposti jos sanoo väärän sanan – tulee kyllä muutenkin. Kännykät ovat kymmenien vuosien päässä ja musiikki ostetaan vinyylilevyille painettuna.

Manchesterin poliisiasema vuonna 1973 on tyly paikka jossa ei turhia tunteilla. Naiset ovat siellä pelkkiä viheltelyn ja pilkan kohteita. Kuulustelumetoditkin ovat yhtä brutaaleja kuin itse lainvalvojatkin: jos tunnustusta ei ala selkäsaunan jälkeen kuulumaan, epäilty pumpataan niin täyteen huumeita, että tämä tunnustaa ihan mitä vain. Siinä missä ylitarkastaja Hunt esittelee joka jaksossa miehistä (lue: väkivaltaista ja julmaa) lähestymistapaa rikosten selvittämiseen, Tyler tuo vastapainoksi mukaan 2000-luvun sivistyneempää poliisityötä. Muutenkin miehet näytetään toistensa peilikuvina.

BBC on nähnyt suuresti vaivaa saadakseen Manchesterin näyttämään siltä miltä se luultavasti näytti yli 30 vuotta sitten. Sarjan kokonaistunnelma pitää otteessaan. Erityistä herkkua ovat kohtaukset joissa kuvataan Tylerin hetkittäisiä hulluuskohtauksia. Näissä tyylillä rakennetuissa tilanteissa annetaan vihiä aikamatkaajan/koomapotilaan/mielipuolen todellisesta tilasta. Kuten asiaan kuuluu, katsojalle heitellään vain pieniä tiedonmurusia.

On vain ajankysymys milloin tämä toimintaa ja huumoria saumattomasti yhdistävä mysteerisarja rantautuu meille Suomeen. Toivottavasti pääsemme näkemään alkuperäisen brittisarjan jenkkiversion sijasta. Amerikkalainen ABC-kanava on nimittäin pestannut Ally McBealin luojan työstämään Life on Marsista omaa versiota.

Life on Marsin toinen ja samalla viimeinen kausi osoitti kuinka hyvää tarinaa ei kannata lähteä vesittämään väkinäisellä pitkittämisellä. Eräs hukassa olevien ihmisten arkea seuraava sarja olisi voinut ottaa tästä mallia.

TEEMU PURHONEN