"Jos korvat voisivat saada orgasmin, se tapahtuisi Dinosaur Jr:ää kuunnellessa."

 




Dinosaur JR

Edellinen lause tiivistää hyvin Provinssirockin aloituspäivän ehdottomasti kovimman esiintyjän keikan. Trio soitti tiukasti ja erinomaisen muhkeilla saundeilla. Yleisö tykkäsi eikä edes pieni vesisade haitannut kitararokista nauttimista.

 

Absoluuttinen nollapiste

 

Kuten muillakin festivaaleilla, myös Provinssirockin ne kiintoisimmat esiintyjät löytyvät aivan muualta kuin päälavalta. Piskuiselta Zanzibar-lavalla soitti eilen Absoluuttinen nollapiste - ja hyvän keikan soittikin. Zanzibar-lava on täydellinen keikkapaikka bändeille joiden musiikki vaatii tietyn intiimin ilmapiirin. Toisin kuin esimerkiksi päälavalla muovista & kliinistä ostoskeskusheviään esittänyt Linkin Park. Oletin verkkarihevin olleen jo kauan kuopattuna, mutta olin täysin väärässä. Linkin Parin keikan aikana päälavan edusta oli pullollaan paholaisen merkkejä käsillään tekeviä humalaisia teini-ikäisiä.

 

 

CMX

 

Asetelma oli sama suomirockin dinosauruksen, CMX:n, keikan aikana. Bändi oli tehnyt tyylikkään valinnan ja otti lavalle rumpujen lisäksi vain yhden vahvistimen nuppeineen jokaista kitaristia kohden. Tämä minimalistinen lähestymistapa sai aikaan tyypilliset festarisaundit. Ja kun siihen yhdistetään A. W. Yrjänän täydellinen kyvyttömyys mihinkään laulamiseen viittaavaan, on täydellinen korvapuuro valmis tarjottavaksi. Ja sitä paitsi eikö CMX lopettanut keikkailun jo vuosia sitten?

 

Muita mielenkiintoisia settejä esittelivät jenkkien pitkän linjan punk-veteraanit Municipial Waste sekä Suomen virallinen Deftones-coverbändi Sara.

 

Toiminta leirintäalueella on ollut vähintäänkin kankeaa. Kylmällä säällä lienee tekemistä asian kanssa. Siitä huolimatta leirintäalueella -ja koko festivaalilla- on ollut hilpeä mieliala. Kiitos siitä kuulunee mukaville festivaalityöntekijöille, jotka kiireestä huolimatta jaksavat hymyillä väsyneille festivaalivieraille.

 


 

 

Last Updated ( Wednesday, 22 October 2008 12:12 )