Ismo Alanko Teholla: Blanco Spirituals, Fullsteam Records 2008

Ismo Alanko Teholla@Vanha Domino, Turku 28.3.2008

Arvoisa Ismo (voinhan sinutella?), kirjoitan sinulle nyt ensimmäistä kertaa vuosien yhteiselon jälkeen.

Siinä missä minä olen kuunnellut Hassisen konetta jo äidin mahassa ja jatkanut verbaalisen ja musiikillisen lahjakkuutesi ihailua lyhyen elämäni ajan, sinä tuskin tiedät olemassaolostani. Olen kuitenkin seurannut elämääsi; vuosien saatossa olet tehnyt vaihtelevan tasoisia, joskin menestyneitä albumeita ja kiertänyt Suomea erilaisten kokoonpanojen kanssa. Kuluvana vuonna olet jälleen kerran pyrkinyt uudistumiseen. Vaihdoit levy-yhtiötä Pokosta (ei kukaan kestä ikuisesti Paten ja Ollin kanssa samassa tallissa) nuorekkaampaan Fullsteam Recordsiin. Lisäksi toteutit uuden, listaykköseksikin kivunneen albumin Blanco spirituals sekä siihen liittyvän kiertueen lyömäsoitinlahjakkuus Samuli ”Teho” Majamäen kanssa. En voi kuin onnitella sinua viimeaikaisista valinnoistasi.

Uusi albumisi tosin sisältää melko keskinkertaisia kappaleita (Räkäistä ja Tarttuvaa, Elämä naurattaa), osittain jopa sietämättömiä renkutuksia (Sauna, Ilokoulu). Toisaalta Blanco Spiritualsille on siunaantunut muutamia erittäin hienoja kappaleita (Kuka puhuu). Lyriikkasi ovat yksinkertaisen oivaltavia kuten aina, mutta ethän vain ole hukkumassa omaan näppäryyteesi? Et ole enää nuoruuden idealismin kourissa, mutta et vielä ehtinyt vanhuuden seesteiseen kyynisyyteenkään. Pelkäänpä että musiikistasi paistaa läpi se, mikä on kenties henkilökohtainen siunaus, mutta musiikillinen kirous: keski-ikäisen miehen tyytyväisyys. Sinulle on kehittynyt melkoisesti maneereita, jotka saattavat latistaa kuuntelukokemusta.

Kun näin sinut lavalla Tehon kanssa, levyn aiheuttamat huolet kuitenkin haihtuvat. Uhkaava keski-ikäisyyteesi pyyhkiytyy kun hikoilet lavalla. Sanot usein ”vittu”. Nostat jalkaa ja rokkaat kitaralla. Uudetkin biisit heräävät eloon. Näen että sanoitukset on tehnyt mies, joka todella antaa osan itsestään, ei mikään musiikillinen robotti.

Esititte Tehon kanssa kappaleita monipuolisesti urasi varrelta ja teillä näytti olevan oikein hauskaa. Kuulin äänestäsi että teet musiikkia koko sielullasi. Se paistaa läpi, vaikka biisi olisi huonompikin. Koska sorruin jo imelään siirappisuuteen, voin yhtä hyvin lisätä että kaksikkonne tuntui todella pystyvän luomaan jotain suurempaa kuin osiensa summa. Kahden miehen orkesteriksi loitte monipuolisen ja täyteläisen äänimaiseman. Valaistus oli hoidettu erinomaisesti. Lisäksi huumorintajusi pääsee oikeuksiinsa lavalla. Kun kyyristyt pianon päälle ja eläydyt kokonaisvaltaisesti hätähuutoon ”apua, apua, elintaso laskee!” se on kaikkea muuta kuin tahatonta komiikkaa.

Ikävä kyllä keikan väliajan (!) jälkeistä osaa haittasivat äänentoisto-ongelmat, mutta se ei onnistunut pilaamaan musiikillista elämystä. Ethän kuitenkaan pahastu kun sanon että se ei ollut elämäni keikka. Esiintymisestäsi paistaa silti sellainen tekemisen riemu, joka on ihailtavaa pitkän uran tehneeltä muusikolta. Sanothan terveiseni Teholle. Hän oli varsin valloittava innostuneisuudessaan. Myönnän että toisinaan hän varasti shown sinulta kekseliäästi loihdituilla alkukantaisilla rytmeillään. Sinä ja Teho olitte hyvät yhdessä. Lopussa esitit vielä mukisematta klassikot ”Taiteilijaelämää”, ”Levottomat jalat” ja ”Kanoottilaulu” yleisölle, joka osoitti suosiotaan penkkirivien välissä seisten. Viimeisenä jäähyväispalana palautit vielä tapojesi mukaan yleisön maan pinnalle: "Mä tuijotan kiveä, jossa seisoo mun kuolleen toverini nimi/tänne mä päädyn itsekin, vaikka kuinka riuhtoisin."

Terveisin,

musiikkisi kriittinen ystävä

ROSA RANTANEN

P.S. Pahoitteluni sen yleisön edustajan puolesta, joka rikastutti iltaa kovaäänisillä kommenteillaan ”Joensuu!” (toistui noin viisi kertaa) sekä ”Ilkka, soita kanoottilaulu!”