Ennen Delinquent Habitsin keikkaa lavalla nähtiin kummia. Enkä puhu nyt illan lämppäristä Gambitista. Habitsien eli El Gueron ja Kemo the Blaxicanin sekä DJ O.G. Stylen kiertueihminen täytti lavalle kaksi (2) pöydällistä tequila-shotteja. Aiemmin viikolla olleelta Helsingin keikalta kiiri tietoa tästä yleisön lämmittämismetodista, jossa shotteja jaettiin biisien väleillä yleisölle.

 

 

Delinquent Habits

"Grab the mic and freak the rhythm till there's no more vavas."

 

Ennen Los Tres Delinquentesia lavalla nähtiin Lähteenosan Anssi, kavereiden kesken Gambit. Älä ymmärrä väärin: kyllähän suomalainen valkea kotipoika kykenee aivan huikeisiin suorituksiin hip hopin saralla. Onhan Raimo tästä elävä esimerkki. Gambit puolestaan on parhaimmillaan hip hop -karikatyyri, joka viljelee välispiikeissään luultavasti enemmän rap-klisheitä kuin on lain puitteissa mahdollista. Camp-arvoa miehellä tuntuu olevan enemmän kuin Uuno Turhapurolla. Mies kuitenkin sai ihmisiä lavan eteen nauttimaan musiikistaan, kunhan ensiksi kutsui heitä luokseen antamaan rakkautta.

 

Mainitsemisen arvoista on se, että turkulainen hip hop -yleisö tulee hyvin kernaasti lavan eteen. Toisin kuin se kuuluisa turkulainen rock-yleisö, joka nauttii keikkansa kaukana lavasta.

 

Lopulta Gambit päätti lopettaa ja pian lavalle astelivatkin nämä Los Angelesin kuninkaat. Itse keikasta en voi sanoa mitään hirveän yksityiskohtaista, sillä jostain syystä juuri minulle jaettiin noita aiemmin mainittuja tequila-shotteja suorastaan kaksin käsin. Myös tölkillinen Heinekeniä päätyi minulle lavalta käsin. Luultavasti syynä oli allekirjoittaneen Public Enemy -paita. Mutta en valita. Toisaalta jonkinlaiset mielikuvat keikasta olisivat poikaa.

 

Sen voin sanoa, että hauskaa oli ja keikka oli eräs parhaista joilla olen koskaan ollut. Hauskaa näytti olevan sekä yleisöllä että myös Delinquent Habitsilla: encore tuntui olevan huomattavasti pidempi kuin itse virallinen keikka. Tai sitten kaikki se tequila aivoissani sai ajan hidastumaan. Biisit rullasivat hyvin ja niihin sisältyi passelisti sekä vanhaa että myös uutta tuotantoa - hittejä unohtamatta. DJ O.G. raapi levyjä suurella ammattitaidolla. Moista työskentelyä on enemmän kuin mukavaa katsoa ja kuunnella.

 

El Guero kiitti eräässä välispiikissään yleisöä paikalle saapumisesta, sillä se mahdollistaa hänen jälkikasvunsa ruokkimisen. Sympaattisempaa välispiikkiä en ole kuullut. Lisäksi yleisöä kiitettiin siitä, ettei kukaan yrittänyt puukottaa tai ampua esiintyjiä. Kumpikaan ei kuulemma tunnu hirveän hyvältä. Samaan syssyyn mainitsivat myös sen mitä Helsingin keikalla tapahtui: joku yleisön edustaja kuulemma hyppäsi lavalle uhoilemaan. Yleisö kuitenkin "hoiti" itse tämän huonosti käyttäytyvän helsinkiläisen, mitä se sitten tarkoittaakaan.

 

Toivottavasti Los Tres Delinquentes nautti olostaan siinä määrin, että saapuvat uudestaan tänne Pohjolan perukoille näyttämään mistä hip hopissa oikeasti on kyse.


 

TEEMU PURHONEN

 

 

Last Updated ( Wednesday, 22 October 2008 12:26 )