Kognitiivisen neurotieteen tutkimuskeskuksen sisässä toimiva tajunnantutkimusryhmä tutkii pääasiallisesti tajunnan muuttuneita tiloja, kuten unta ja hypnoosia. Turusta käsin tutkimusta toteuttavat psykologian tohtori Sakari Kallio sekä Valdas Noreika ja Levente Móró. Parhaillaan meneillään olevassa tutkimuksessa pyritään selvittämään mitä aivoissa tapahtuu hypnoosin aikana. Varsinaisiksi koehenkilöiksi haetaan vain erittäin hypnoosiherkkiä ihmisiä. Virtuooseja, jotka pystyvät vaipumaan luotettavasti hypnoosiin lyhyessä ajassa.

Heitä tullaan tutkimuksen myöhemmässä vaiheessa tutkimaan mm. aivosähkökäyrän ja avulla. Hypnoosiherkkien ihmisten löytämiseksi järjestettiin Turun Yliopistolla useita ryhmähypnoosiherkkyystestejä nimeltään Harvard Group Scale of Hypnotic Susceptibility, Form A.

Osallistuin kyseiseen testiin, sillä harvaa asiaa haluan yhtä paljon kuin päästä tilaan, jossa en ole enää tietoinen itsestäni. Toisaalta toisten ihmisten salatarkkailu olisi voinut olla yhtä kiinnostavaa.

Hypnoosin vaipuminen ei ole taikatemppu

On niin helppoa olla vajoamatta hypnoosiin, että kuka tahansa pystyy siihen, totesi Sakari Kallio kokeen aluksi. Minä luulin olevani niin kriittinen kaiken epäilyttävän hapatuksen suhteen, ettei hypnoosi toimisi. Päätin kuitenkin tietoisesti yrittää ajelehtia muuttuneen tajunnan satamaan ja antautua suggestion vietäväksi.

Testiin kuului joitakin TV:stä tuttuja hypnoosikliseitä. Numeroita laskettiin molempiin suuntiin, luomet painuivat väkisin alas ja pää oli raskas. Joo, ja pistettä tuijotettiin myös. Suggestioita antoi nauhalta miellyttävä-ääninen mies, jota teki mieli totella. Kun hän sanoi, että käteni tuntuu raskaalta, se tuntui raskaalta. Kun hän sanoi, että huoneessa on häiritsevä kärpänen, alkoi minua häiritä. Kärpästä en kyllä nähnyt tai kuullut, mutta joku juttu huoneen nurkassa sai minut ärsyyntyneeksi. Niin ärsyyntyneeksi että tiedän irvistelleeni. Kokonaisvaltainen olo oli koko tilaisuuden ajan uskomattoman raskas. Hereillä ollessa on varmaan mahdotonta muuten saavuttaa yhtä rentoutunutta tilaa.

Testin jälkeen muistin mitä oli tapahtunut, mutta en halunnut muistaa, sillä suggestio oli kieltänyt sen. Kun ääni nauhalta lopulta lupasi että saan jälleen muistaa, kaivelin tapahtumat mielestäni hyvillä mielin, kuin oikeutettuna siihen. Suggestioista viimeisin oli sellainen, että herättyämme kuulisimme kopautuksen ja silloin täytyisi koskettaa vasenta kantapäätä. Kun valot olivat sitten syttyneet testin jälkeen ja kopautus kajahti ilmoille, hakeutui käteni vasenta jalkaani kohden. Samalla kuitenkin tajusin, että vain pari muuta ihmistä lisäkseni koko ryhmästä kurotteli jalkaansa kohden. Silloin tunsin itseni idiootiksi.

Oudointa hypnoosikokemuksessa oli se, että se ei ollut outoa. Se ei myöskään vakuuttanut minua sillä tavalla, jonka olen yleisistä harhakäsityksistä johtuen päähäni saanut. En kadottanut kontrollia itsestäni tai menettänyt ajan ja paikan tajua. Mukava mies vaan ehdotteli juttuja joita voisi tehdä ja minä halusin tehdä niin. Ehkä se oli sosiaalista roolileikkiä tai sitten toimin muuttuneessa tajunnan tilassa. Joka tapauksessa, se oli kivaa, ei millään tavalla hämmentävää ja sitä olisi hauska kokeilla uudestaan. Ehkä saankin, sillä testi totesi minut hyvin hypnoosiherkäksi. Yhdeksi kahdestatoista 90 testatun joukosta.

MARJO TUOMINEN