Koko nimi, ikä ja ammatti?

- Tomi Tuominen, 33v, Levykauppias

 

Mitä vastaat kun viiksiäsi kehutaan?

- Harvoinpa niitä kukaan on kehunut, melkeinpä päinvastoin. Mutta jos niitä joku joskus kehuisi, luulen että myhäilisin tyytyväisenä ja sukisin viiksiäni.

 

Miksi sinulla on viikset?

- Pitkä juttu, mutta vuodesta 1994 hamaan lehden lopettamiseen asti ostin The Face-lehteä, joka alkoi kirjoittaa viiksien muodikkuudesta jo 2000-luvun aivan alussa. Minulla on ollut on/off viikset siitä asti eli reilut viisi vuotta. Siihen asti naamakarvani olivat olleet jo aivan liian pitkään grungen innoittaman pukinparran muotoisessa asetelmassa. Kesti kauan ennenkuin viikset yleistyivät katukuvassa ja yhtäkkiä huomasin, että jokainen nuori trendipoppari oli kasvattanut viikset. Silloin en enää halunnut handlebar-henkistä muodostelmaani vaan rupesin etsimään jotain radikaalimpaa, jotain johon trendipopparien kantti ei riittäisi.

 

Mistä syystä olet kasvattanut ja muotoillut ne juuri tuollaisiksi?

- Liittyy paljolti edelliseen kysymykseen. Perinteisiä rock-henkisiä handlebar-viiksiä alkoi näkyä BigBrotherissa ja Turun katukuvassa niin paljon, että päätin etten halua enää sellaisia. Nenän alla minulla on pieni tyhjä kohta, johon ei karvaa kasva, joten tällainen 70-luvun pornotähti-henkinen tuplaviiksi oli ainoa varteenotettava ratkaisu. Heti kun löydän jostain hyvinvarustetusta tavaratalosta viiksivahaa, muotoilen ne Hercule Poirot-malliin. Tämä lienee seuraava vaihe viiksieni evoluutiossa.

 

Miten hoidat viiksiäsi?

- Karsin ja harvennan tai siis lähinnä lyhennän, mutta nyt on menossa massakausi. Viiksiin pitää saada riittävästi pituutta, jotta niistä voi muotoilla kunnon salapoliisi-viikset. On näitä muistaakseni kai joskus värjättykin.

 

Miten työssäsi suhtaudutaan viiksiisi?

- Levykauppa, jossa työskentelen valittiin hiljattain Savon Sanomissa Suomen parrakkaimmaksi liikeyritykseksi. Tämä on minun panokseni tuohon titteliin. Meidän firmassa lähes jokaisella kasvaa karvaa naamasta, eri asia miten sen sitten haluaa muotoilla.

 

Miten ihmiset yleisesti ottaen suhtautuvat viiksiisi?

- Ohiajavista autoista huudellaan usein homoksi, mutta se johtunee osaksi myös pillifarkuistani. En jaksa välittää siitä mitä Varissuon tai Ruskon autoileva nuoriso viiksistäni tai seksuaalisuudestani ajattelee. Viikset pysyy.

 

Onko viiksistä ollut jotain ongelmia?

- Ruokaillessa ja suudellessa ne menevät usein suuhun ja se ei välttämättä ole ihan kaikkein seksikkäintä.

 

Minkä ikäinen olit kun viiksesi alkoivat kasvaa?

- Eivät ihan kovin aikaisin kai. Tai ehkä silloin grungeparrassani siistin ylähuuleni, koska vuonna 1996 viikset eivät olleet kovin suosittu juttu. Partani alkoi kasvaa myöhäisteininä, joten kai ne viikset aloitti samoihin aikoihin.

 

Koska sinulla oli ensimmäisen kerran kunnon viikset?

- About 2001/2002 taisin koittaa huvikseni, mutta jo pian ajoin ne arkaillen pois.

 

Kenellä julkkiksella on mielestäsi hienoimmat viikset?

- Kotimaasta tulee mieleen edesmennyt näyttelijä Esko Nikkari ja Ã…ke Lindman, joista kumpikaan ei olisi oma itsensä ilman viiksiään. Ulkomaisista ehkä Jason Lee, Eugene Hütz tai John Waters. Persoonallisia hahmoja, jotka kantavat persoonallisia viiksiään pää pystyssä.

 

Löytyykö ystäväpiiristäsi paljon viikseikkäitä?

- Ei liiemmin. Muutama hassu, pikemminkin koko-partaisia, joilla viikset kuuluvat osana kalustukseen. Vaatii pokkaa olla pelkkä viiksimies.

 

Sopivatko viikset mielestäsi miehelle kuin miehelle?

- Minusta eivät. Tästä voisin luetella useita esimerkkejä, mutta en sitä tee. Eihän kaljukaan sovi kaikille. Toisilla se näyttää sopusuhtaiselta ja luontevalta, toisilla vain, öö, kaljulta.

 

Haluaisitko lisätä tähän loppuun vielä jotain?

- Älkää kasvattako viiksiä. Maailman viiksikiintiö on täynnä. Jos kaikilla miehillä olisi viikset pitäisi minun kasvattaa kulmakarvani yhteen erottuakseni joukosta.


 

WILMA RAITANEN

Last Updated ( Wednesday, 22 October 2008 11:40 )