Der Baader Meinhof Komplex kertoo miten tuskallisen helppoa on joutua hobbesmaiseen ansaan, josta ei ole ulospääsyä. Se perustuu Der Spiegelin päätoimittajan Stefan Austin saman nimiseen menestysteokseen. Elokuva näyttää kuinka saksalainen Baader-Meinhof terroristiryhmä sai alkunsa - ja kuinka sille lopulta kävi.

Der Baader Meinhof Komplexin keskiössä on journalistina työskentelevä Ulrike Meinkof, joka ajautuu radikaaleihin vasemmistopiireihin maassa vellovan opiskelijaliikkeen myötä. Poliisin järjestämän mellakan ja erään vasemmistojohtajan murhayrityksen jälkeen Meinkof ja hänen uudet ystävänsä totesivat mittansa olevan täynnä, ja päättivät nousta kapinaan. Syntyi RAF, Punainen armeijakunta. Sodanvastustajista tuli sotilaita.

Seuraavat kaksi vuotta ryhmittymä taisteli solidaarisesti maailman epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Tähtäimessä oli niin pankkeja kuin Meinhofin entisen työpaikan toimituskin. Myös USA:n Saksassa sijaitsevat tukikohdat joutuivat ryhmittymän hampaisiin. Pian Punaista armeijakuntaa jahdattiin toden teolla.

Elokuvan kerronta on erinomaista. Ohjaaja Uli Edel pitää ohjat tiukasti käsissään, eikä elokuva pääse muuttumaan sillisalaatiksi. Myös näyttelijätyöskentely on vangitsevaa. Ulrike Meinhofia näyttelevän Martina Gedeckin hidas matka kärsimysten tiellä on vähintäänkin riipaisevaa katsottavaa. Moritz Bleibtreun esittämä Andreas Baader on lapsellinen egoisti, jolta ei paljon puhuttua solidaarisuutta riitä edes omilleen.

Pituudestaan huolimatta (2:32) Der Baader Meinhof Komplex onnistuu pitämään katsojan otteessaan aivan loppumetreille saakka, jolloin nopea tahti hidastuu. Elokuvan värimaailma ja vanhan arkistomateriaalin käyttäminen saa aikaan toimivan illuusion 1960- ja 1970-luvuista. Toimintakohtaukset ovat suoraviivaisuudessaan niin (inho)realistisia, että Hollywood saisi ottaa niistä mallia.

Der Baader Meinhof Komplex on hyvin rakennettu kokonaisuus, jonka katsomisen pitäisi kuulua yleissivistykseen.

Teemu Purhonen