Control

On vaikeaa olla mies. Vieläkin vaikeampaa on olla mies menestystä nauttivassa rock-yhtyeessä. Ja jos puhutaan harvinaisen vaikeasta elämästä, on kuvioon lisättävä vaimo ja lapsi - sekä tietenkin se toinen nainen. Tässä tilanteessa on ainoana ratkaisuna hirteen meneminen.
Näin raadollisen kuvan Joy Divisionin laulajan, Ian Curtisin, elämästä ja kuolemasta kertoo tuore elokuva Control. Sen on ohjannut Joy Divisionin valokuvaajana toiminut hollantilainen ohjaaja Anton Corjbin. Niinpä Curtisin lähipiiriin kuulunut Corjbin onkin lisännyt tuttuun, traagiseen tarinaan kiinnostavia yksityiskohtia. Eräs näistä on vihjaus siitä, että Ian Curtis olisi Manchesterissa työskennellessään sattunut näkemään epilepsiakohtauksen saaneen naisen ja sitä myötä löytäneen itselleen välineen todellisuuspakoon. Kun tilanne oli henkisesti kyllin raskas, Curtis pystyi pakenemaan tilanteesta epilepsiakohtauksen muodossa. Epilepsiakohtauksesta tuttu kouristeleva tanssityyli saikin Joy Divisionin yleisön pohtimaan onko kyseessä sairaskohtaus vai tanssi; Curtis sai useasti epilepsiakohtauksen keikan aikana ja hänet oli kannettava pois
lavalta.
Vaan palataanpa siihen tuttuun, traagiseen tarinaan. Joy Division oli matkalla maailmanmaineeseen, kun Curtis päätti riistää itseltään hengen. Corjbin tarinan mukaan syynä tähän oli Curtisin päätyminen umpikujaan vaimonsa Deborahin suhteen. Herralla kun oli rakastajatar, belgialainen Annick Honoré. Deborah päätti hakea avioeroa. Tämä oli Curtisille liikaa: Katsottuaan Werner Herzogin elokuvan Stroszek ja kuunneltuaan Iggy Popin The Idiot -levyä, Ian Curtis hirtti itsensä. Hän oli 23-vuotias.
Tämän mustavalkoisen, oman aikansa tarinan kuljettamiseen ottavan elokuvan päärooleissa nähdään ahdistunutta Ian Curtisia näyttelevä Sam Riley sekä Curtisin vaimoa Deborahia näyttelevä Samantha Morton. Elokuva perustuu Deborah Curtisin kirjaan Touching From a Distance.
TEEMU PURHONEN
Last Updated ( Saturday, 01 March 2008 18:22 )


